
Hallittu laskenta tukee liiketoiminnan kasvua
VKOR Oy kehitti laskentaprosessiaan JCAD:n avulla, mikä mahdollistaa aiempaa laajemmat ja monimutkaisemmat hankkeet.
VKOR Oy on valtakunnallisesti toimiva maa- ja infrarakentamisen yritys.
Yrityksen toiminta painottuu muun muassa uusiutuvan energian hankkeisiin sekä
laajoihin maa- ja vesirakentamiskohteisiin.
Yrityksen määrälaskennasta vastaa työnjohtaja Janne Korkala, joka on ollut tiiviisti
mukana laskentaprosessin kehittämisessä toiminnan kasvaessa.
JCAD mahdollistaa isommat hankkeet
Aiemmin VKOR Oy:n tarjouslaskenta perustui pääosin PDF-työkaluihin ja Exceliin. Yritys
otti käyttöön JCAD:n, kun se halusi panostaa laskentaprosessin kehittämiseen ja tuoda
lisää hallittavuutta tarjouslaskentaan.
– Varmuus on lisääntynyt ja on se helpottanut laskentaa paljon. Esimerkiksi viimeisenä
laskennassa ollut kohde oli niin laaja, että en olisi vanhalla tavalla lähtenyt sitä
laskemaan, Korkala vertaa.
Hänen mukaan JCAD helpottaa määrien laskemista erityisesti silloin, kun kohteessa on
paljon erilaisia rakenteita, putkistoja ja massoja. Mahdollisuus tarjota ja toteuttaa
laajempia hankkeita tukee yrityksen liiketoiminnan kehitystä ja kasvua.
Laskentapohjat nopeuttavat määrälaskentaa
VKOR Oy hyödyntää määrälaskennassa mallipohjia eli laskentapohjia, joiden avulla
yhdellä mittauksella saadaan useita materiaalimääriä. Tämä tekee tarjouslaskennasta
sujuvampaa ja vähentää manuaalista työtä.
– Samalla mittauksella saa lasketun alueen kaikkien kerrosten määrät kerralla. Se on
tosi hyvä ominaisuus ja helpottaa laskentaa, Korkala kuvaa.
Erityisesti infrakohteissa, joissa laskettavia rakenteita ja massoja on paljon, tämä
parantaa kokonaisuuden hallintaa.
Koko laskenta samalla alustalla
VKOR Oy hyödyntää JCAD Kustannuslaskentaa tarjousvaiheessa hinnoitteluun. Kun
määrät ja kustannukset ovat saman ohjelmiston alla, laskenta suoraviivaistuu.
– Tykkään siitä, että kustannuslaskenta on samalla alustalla, ei tarvitse Excelin kautta
pyöritellä.
Yrityksen hintojen ja laskentapohjien tallentaminen helpottaa toistuvaa laskentaa ja tuo
tarjouksiin johdonmukaisuutta.
– Omat pohjat helpottaa laskentaa, koska niitä pystyy hyödyntämään jatkossa myös
seuraavissa kohteissa, Korkala kertoo.
Infrarakentajan tukena arjessa
JCAD on lisännyt määrälaskennan jäljitettävyyttä ja varmuutta. Kun määrät ovat
sidottuina suoraan pohjakuviin ja mittauksiin, kokonaisuus on visuaalinen ja helpompi
hahmottaa myös laajoissa kohteissa.
– Kun määrät näkee suoraan kuvien päällä, tietää paremmin mitä on laskettu ja mitä ei.
VKOR Oy:n mukaan JCAD:n hyöty korostuu erityisesti maa- ja infrarakentajilla, joilla
kohteet ovat monivaiheisia ja materiaalimäärät suuria. Työnjohtaja Korkala suosittelee
JCAD:ia muillekin alan urakoitsijoille:
– Maarakentamisessa laskettavaa on usein paljon ja silloin tällaisesta työkalusta on
oikeasti hyötyä.
JCAD tukee yrityksen siirtymistä kohti entistä hallitumpaa tarjouslaskentaa ja luo
edellytykset laskennan sekä kustannusseurannan kehittämiselle myös hankkeen
myöhemmissä vaiheissa.



